CV:t sikseen – olen elänyt jo monta elämää. Lastentarhanopettaja, taidekasvattaja, kouluttaja ja julkitilojen tekstiilisisustaja. Ja nyt kädet savessa. Kirjaimellisesti. Ja välillä tukkakin.

Savesta on syntynyt yhtä sun toista: sylkykuppi, Napoleon-sika, muniva kana, toukkien kahvikuppi-spa, pääkallokiitäjä ja ihrakuoriainen. Teokseni liikkuvat arjen, historian ja mielikuvituksen rajapinnoilla – joskus absurdin ajatuksen ja huumorin kautta, mutta aina suurella rakkaudella keramiikkaan.

Osaan minä tehdä kiponkin. Ja lautasen, kupin ja vaikka kokonaisen astiaston. Rakastan käyttöesineiden suunnittelua – etenkin silloin, kun niihin liittyy merkityksellinen tarina. Mutta onnellisimmillani olen, kun saan sukeltaa keramiikan historiaan ja löytää jotakin kummallisen kiehtovaa. Tiesitkö, että tekohampaatkin ovat keramiikkaa? Tai että 5000 vuotta vanhat savisuppilot olivat käytössä juhlahumun välineinä – tosin hieman yllättävästä suunnasta. Arkeologisista kaivauksista löydetyt vanhimmat keraamiset lelut ovat jopa neljän tuhannen vuoden takaa. Osa niistä on vieläpä mekaanisesti liikkuvia. Huikeaa!

Ihminen on homo ludens – leikkivä olento. Minulle keramiikka on leikkiä, tutkimista ja löytämistä. Se on materiaa, muotoja, saven sitkeyttä tai haurautta - yllätyksellisyyttä. Mutta se on myös iloa, vapautta ja oivalluksia. Leikki synnyttää luovuutta – ja parhaat ideat pulpahtavat esiin usein juuri silloin, kun ei yritä liikaa.